Beautiful Landscape

WEC

WEC on kansainvälinen ja yhteiskristillinen lähetysjärjestö, joka toimii noin 90 maassa vieden hyvät uutiset kansoille, jotka eivät ole sitä vielä kuulleet. Hyvä uutinen on, että Jeesus Kristus tuli tuomaan syntien anteeksiannon ja rauhan Jumalan kanssa ja syrjäyttämään vihan rakkaudella.

Näkymme

Suurin halumme on rakastaa Jeesusta koko sydämestämme, sielustamme, mielestämme ja voimastamme Hänen opetuksensa mukaisesti.


 

Tehdä Kristus tunnetuksi, rakastetuksi ja palvotuksi maailman saavuttamattomien kansojen keskellä.  

To see Christ known, loved and worshipped by the unreached peoples of the world.

Työmme

Meillä on yhteinen tehtävä.

Suurin halumme on rakastaa Jeesusta koko sydämestämme, sielustamme, mielestämme ja voimastamme Hänen opetuksensa mukaisesti.

 

Tärkein tehtävämme on tavoittaa ihmisiä. Haluamme kertoa hyviä uutisia myös sellaisille kansoille, joita muut pitävät liian vaikeina evankelioitaviksi. Samaan aikaan pyrimme omalla elämällämme välittämään Kristuksen evankeliumia, rakkautta ja myötätuntoa sitä tarvitsevalle maailmalle.

 

Minne menemmekin, haluamme istuttaa seurakuntia. Työmme kautta olemme mukana paikallisten ja kasvavien seurakuntien istutuksessa ja kehittämisessä.

 

Haluamme myös innostaa kaikkia osallistumaan lähetystyöhön, tavalla tai toisella. Koko seurakunnan tulee olla varustettu palvelutyöhön yhä monimuotoisemmaksi muuttuvassa maailmassa.

Arvomme

Usko on luja luottamus siihen, että vain Jumala täyttää jokaisen tarpeemme, auttaa haasteissa sekä avaa suljetut ovet ja sydämet. Uskomme, että Hän antaa meille palvelutyössä tarvitsemamme voiman, viisauden sekä taloudellisen tuen.

 

Yhteys tarkoittaa, että olemme yhtä Kristuksessa. WEC on monikansallinen perhe, joka on sitoutunut päätöksenteossaan yhdessä etsimään Jumalan mielen mukaisia ratkaisuja. Keskinäinen yhteys, välittäminen ja tilivelvollisuus toisillemme ovat meille tärkeitä asioita.

 

Pyhyys on sitä, että annamme itsemme Kristuksen käyttöön. Se tarkoittaa, että pyrimme tulemaan yhä enemmän Kristuksen kaltaiseksi elämässämme päivittäin Jumalan läsnäolossa.

 

Uhrautuminen on myöntymistä Jumalan tahtoon kaikessa, valmiina oppimaan kuuliaisuutta myös kärsimyksen kautta - kuitenkaan ottamatta tarpeettomia riskejä.

Video WEC järjestöstä